Valmennus

Jyväskylän Freestyleseura järjestää ohjattua päivittäisvalmennusta kahdella eri lajilinjalla.

Freeteam keskittyy slopestylen harjoitteluun rinteissä, trampoliinilla ja vesihyppyrillä. Lajilinjan johtaja on Pasi Riekkinen ja valmennuksesta vastaavat mm. Juho Kilkki, Kalle Leinonen, Iisko Heiskanen ja Jaakko Alanen. Harjoitukset freeteamissa on eriytetty kolmeen ryhmään, taitotason ja iän mukaisesti. Lisätietoja freeteamin toiminnasta saat Pasi Riekkiseltä tai valmentajilta.

yhteystiedot - ilmoittautuminen

Kumparelaskussa toiminta on jaettu harjoitusryhmiin seuraavasti: Edustusurheilijat valmentautuvat pääosin omatoimisesti maajoukkueen tai Rukan Alppikoulun kautta. Team 1 on tarkoitettu 14-20-vuotiaille laskijoille, jotka tähtäävät lajissaan kansainväliselle huipulle. Ryhmän joukkueen johtaja on Kari Kolopainen. Team 2:n laskijat ovat iältään 12-15-vuotiaita. Joukkueenjohtajana toimii Anne Kaisla. 

Ohjattu harjoittelu tapahtuu pääosin paikallisissa hiihtokeskuksissa, Laajavuoressa, Riihivuoressa ja Himoksessa. Lisäksi kesäisin hypätään Vuorilammen vesihyppyristä ja Jyväskylän Monitoimitalon trampoliinivuorot pyörivät lähes ympärivuotisesti. Vanhemmilla laskijoilla oheisharjoitteluun kuuluu myös fyysistä oheisharjoittelua mm. urheilukentällä ja kuntosalilla. Viime vuosina JFS on pyrkinyt kehittämään olosuhteita ja valmennusta entistä laadukkaampaan suuntaan. Uusia suorituspaikkoja on saatu luotua ja freestyle on hyväksytty mm. Keski-Suomen Urheiluakatemian painopistelajiksi. Myös Olympiakomitea ja Ski Sport Finland ry tukevat paikallista seuratoimintaa palkkaustuen kautta.


Lajilinjojen valmennus:

Slopestyle
Juho Kilkki, Kalle Leinonen, Iisko Heiskanen, Jaakko Alanen, Petri Laaksonen

Kumparelasku
Eemeli Kallas

yhteystiedot - ilmoittautuminen